torstai 11. heinäkuuta 2013

Radiolupa


Aimo Viherluodon radiolupa kideradiolle. Ruissalon kesäpaikassa ei ollut sähköä, joten langaton kidekone oli omiaan palvelemaan tiedon- ja musiikinjanoisia. Pienestä, vintille sijoitetusta kideradiosta kuunneltiin kuulokkeilla uutisia ahkerasti varsinkin sota-aikana.


maanantai 19. marraskuuta 2012

Timo Haukkala: Pistoolin voimalla

Aimo Viherluodon käsinkirjoitettu lännennovelli vuodelta 1929. Kansi samoin Aimon käsialaa. Paperikääreessä huomautus: "Kelpaa melkein tällaisenaan. Alkaa Robertin nyrkin puristuksesta, uusi nimi a--aan(?) lyhyt seloste rosvojen torrorista." Allaoleva ote tekstistä käsittää kaksi ensimmäistä sivua (yht. 47 s.).



"Hiljaisessa metsässä alkoi yhtäkkiä kuulua kovaa melskettä. Kuin ukkosen kumu lähestyi kymmenien ratsujen kavionkapse pitkin polkua. Risut räiskivät, oksat rytisi. Kuului miesten karkeita huutoja ja hevosten korskuntaa. Tuulispään nopeudella kiiti ratsujoukko ohi.
     Miehillä, jotka istuivat satulassa, oli kaikilla suuri pistooli vyöllä, liehuva viitta selässä ja päässä musta, leveälierinen hattu. Rosvoja...
      Tumma varjo vilahti ohi. Vilahti, vilahti, taas, taas, kunnes koko joukko vihurin vauhtia kiiti poispäin. Etenevä melske kaikui metsässä...

Robert Linnasalo istui suuressa nojatuolissa katsoen vakavasti Mattiin ja Tom Turjalaan.
     - Ne ovat olleet toimessa taas: Arpi-Joonas ja hänen joukkonsa.
     Vallitsi hetken hiljaisuus.
     - Kautta Lurjanin torahampaiden! sanoi Robert äkkiä, ja hänen silmänsä leimahtivat. - Sitten on ihme ellemme nyt lannista Viittaratsastajain kirottua sakkia!
     Hän kohotti nyrkkinsä etsien paikkaa mihin saisi iskeä sen, mutta lähellä ei ollut pöytää, eikä muutakaan sellaista, jonka kannen olisi voinut halkaista, siksi tyytyi hän puristamaan sitä ilmassa,
     Matti ja Tom Turjala liikahtivat. Robertin tarmo siirtyi aivankuin telepaattisesti heihin.
     Nopealla ja notkealla liikeellä, jotka olivat luonteenomaisia Robertille silloin, kun hän oli tullut "vaaralliseksi", ponnahti hän nojatuolista seisoalleen.
     - Pojat, pankaa kuntoon itsenne, lähdemme heti matkaan!
..."

tiistai 6. marraskuuta 2012

Satu lemmikistä, foxtrot

Nuottikäsikirjoitus "Satu lemmikistä" vuodelta 1932. Säv. Pentti Viherluoto, san. Harry Etelä.



Sanat löytyvät erillisestä tekstivihosta, jossa on kappaleen kohdalla myös merkinnät "Vuorisalo-sarja", "alkujaan Usko Hurmerinnan vihossa" sekä "13.1.1935".



Satu lemmikistä

Haave hauras, suloisin taas mieleheni kangastaa
kun syäntä armaan lemminkin sain öin ja päivin rakastaa
Viel aika tuo muistossain kuin eilen ollut ois
Oi jospa vielä majassain mun lemmikkini laulu sois

Käki kaukaa kaihoten siel kukkuu luona salomaan
Se meitä kutsui lumoten pois satumaita kulkemaan
ja tielle alle askelen kuin lunta leijui vaan:
sirotti tuomet kukkiaan ja sulotuoksut täytti maan

Satu armaan lemmikin ei koskaan unhoittua voi
Se haave hauras, suloisin niin monet onnenhetket loi
Nyt murhe sielun yllättää kun voisin unhoittaa
Niin hiljaa sortuu laulu tää ja silmänurkkaan kyynel jää

torstai 25. lokakuuta 2012

Aavetalo Ruissalossa

"Reportaasi" Turun Sanomissa 9.8.1947. Kirjoittajana todennäköisesti Aimo Viherluoto.

Aavetalo Ruissalossa.

Eräs seurue vieraili yöllä talossa, joka aamulla oli hävinnyt.

Kummituspaikalla vanhoja raunioita.


     "Onhan taivaan ja maan välillä paljon sellaista, jota ihminen ei käsitä", kirjoittaa muuan Augusti toimitukselle ja tämän yleispätevän väitteen jatkoksi hän pyytää tilaa lehdessä erään oudon kokemuksen selostukselle, lausuupa vielä toivomuksen, että se julkaistaisiin vakavan todentuntuisena, vaikka "itse suhtautuisittekin siihen mätäkuun uutisena".
     Niin, mätäkuulta juttu tosiaan väkevästi haiskahtaa ja vaikeata siihen on suhtautua vakavan todentuntuisesti, mutta reportteri yritti kuitenkin tosissaan "paneutua" juttuun, jopa niin huolellisesti, että matkusti varta vasten tapahtumapaikalle haastatellakseen aavetta ja mahdollisesti tehdäkseen tuttavuutta talonväen kanssa. Mutta älkäämme kiirehtikö tapahtumien edelle. Annamme ensin puheenvuoron Augustille, joka kertoo seuraavaa:

     "Äskettäin joutui eräs 3-henkinen, kävelyretkellä ollut seurue kokemaan Ruissalossa selvittämättömän tapauksen. Kello oli noin 22.30 mainittujen henkilöiden saapuessa Kuuvan suunnalta Choraeuksen lähteen luo. Taivas oli paksussa pilvessä ja vanhojen tammien alla oli jo aivan pimeää. He jäivät odottamaan linja-autoa lähteen luona oleville penkeille. Pian he huomasivat hämärää valoa pilkoittavan puitten välistä lähteestä läntiseen suuntaan. Valo tuli aivan läheltä, noin 30 metrin päässä olevan rakennuksen kahdesta ikkunasta. Koska oli alkanut sataa ja oikea rankkasade näytti uhkaavan, ja kun linja-auton tuloon oli vielä pitkälti aikaa, lähtivät he rakennusta kohden päästäkseen suojaan sateelta.
     "Rakennus oli tummaksi maalattu yksikerroksinen puutalo, jonka edustalla oli valkoisten, pyöreiden pylväiden kannattama parvekkeen katto ja joitakin köynnöskasveja. Talossa oli neljä henkeä, kaksi miestä, yksi nainen ja poika, jotka istuivat öljylampun valaisemassa huoneessa. He puhuivat keskenään ruotsia. He eivät kiinnittäneet huomiota vieraisiin, ainoastaan nainen mainitsi ohimennen heille jotain ukonilmasta. Toinen miehistä luki koko ajan ääneen jotain kirjaa. Hän näytti sairaalta ja hänellä oli kaulassa paksu, valkoinen huivi.
     "Seurue viipyi talossa noin kaksikymmentä minuuttia, jonka jälkeen he jatkoivat matkaa kaupunkia kohden. Myöhemmin huomasi seurueessa ollut nainen unohtaneensa käsilaukkunsa taloon. Hän meni sitä hakemaan seuraavana aamuna. Mutta suureksi hämmästyksekseen hän ei löytänytkään Choraeuksen lähteen luota minkäänlaista rakennusta. Hänen käsilaukkunsa löytyi sateen liottamana paikalta, missä näytti joskus olleen rakennuksen kivijalka.
     "Kuten melkein kaikki turkulaiset tietävät, ei Choraeuksen lähteen lähistöllä ole minkäänlaisia rakennuksia. Yöllinen vierailu tässä "aavetalossa", jonka valot näkyivät Choraeuksen lähteelle ja joka oli siitä korkeintaan 30 metrin päässä, vaikutti asianomaisista täysin luonnolliselta, lukuunottamatta kummallista, raskasta tunnelmaa, jonka he kaikki olivat tunteneet. Tämä mystillinen tapaus, jonka kertojiin täydellisesti voi luottaa, on herättänyt melkoista huomiota. Jos on turvauduttava "yliluonnolliseen" selitykseen - joka näyttää ainoalta mahdolliselta - on tässä tapahtunut jonkinlainen siirtyminen ajassa. Sitä tukee se seikka, että sillä paikalla missä kertojat yöllä olivat talossa, on todellakin kasvullisuuden peittämät rakennuksen rauniot."


     Siinä "kummituskertomus" koko laajuudessaan. Mielenkiintoa ja jännitystä siitä ei todellakaan puutu. Että vierailijoilla oli "kummallinen, raskas tunnelma", on ainoa reaaliseikka, jonka reportteri ymmärtäisi - paluu Pikku Pukista esim. klo 22.30 aikaan hauskassa seurassa saattaa perin helposti pystyttää jälkitunnelmana pienen talon Ruissalon siimekseen ja jopa harrastaa kielillä puhumista. Mutta, että seurue suhtautuu asiaansa vakavasti vielä jälkeenpäinkin, on vaikeasti tajuttava probleemi.
     Reportteri näki mainitulla paikalla tosiaan maatuneet rakennuksen rauniot pienellä kumpareella, jolla kasvoi puolikorkea tammi sekä erittäin monihaarainen pähkinäpensas. Kivijalkaa peitti siksi turvettuntu maa, ettei sen päällä ole ihan näinä vuosikymmeninä ollut taloa. Muuten kaunis paikka, jolla ei olisi ollenkaan hullumpaa omistaa pientä mökkiä. Mutta ei ollut iltahämärä eikä sade reportterin käydessä ensivierailulla, mikä ehkä selittää, että matkan tulos jäi niin perin proosalliseksi. Augustimme vakavan kirjeen johdosta toivomme kuitenkin, että kaikki ne, jotka rakastavat iltahämyä ja Ruissalon runollisia kävelyteitä, pysähtyvät Choraeuksen lähteen luona tutkimaan, ilmaantuuko sinne mahdollisesti jonakin toisenakin iltana talo asukkaineen ja öljylamppuineen. Emme kuitenkaan suosittele, että muut jättävät lompakkoaan tai käsilaukkuaan pantiksi, sillä kaikilla ei varmasti ole sitä onnea matkassa, että löytäisivät sen seuraavana aamuna edes sateen liottamana.

lauantai 14. heinäkuuta 2012

Luonnonsuojelua


Aimo ja Pentti Viherluoto olivat innokkaita luonnon ja varsinkin Ruissalon suojelijoita. Tämä Aimon käsikirjoitus Ruissalon luonnonsuojelualueesta on hauska sekoitus mielipidekirjoitusta ja kulttuurihistoriallista katsausta.

Eräs Turun historiallisista nähtävyyksistä on vanha Choraeuksen lähde Ruissalon satavuotiaitten tammien siimeksessä. Tosin se nykyään on kesäisin niin siivottomassa kunnossa, täynnä papereita ja muuta törkyä, että sitä tuskin kehtaa näytellä matkailijoille. Sen kiviin on hakattu latinankieliset sanat FONS CHORAEI PHOEBEI PERENNIS, jotka aikoinaan kullattuina loistelivat auringonpaisteessa... Choraeuksen alati virtaava lähde. Runoilija Mikael Choraeuksen aikoina lähteestä luultavasti virtasi puro läheiselle Ruonaniitylle, jossa mesiangervot ja kurjenmiekat kukkivat ja merikaislat kahisivat Airistolta päin puhaltavassa tuulessa. Nykyaika on asentanut maantien alle putken, jonka läpi vesi virtaa lähteestä näkymättömänä Pikku Pukkiin johtavan tien ojaan.

Silloin kun Choraeus kirjoitti tämän lähteen reunalla eräät kauneimmista runoistaan – Ukonilma ja Jäähyväiset Ruissalolle – ei lähde muutenkaan ollut nykyisensä näköinen. Tiettävästi se on saanut kivireunansa silloin, kun Ruissaloon perustettiin Turun silloisen hienoston huvittelupaikka Allmänna Promenaden, Yleinen Käytävä, joka ensimmäisessä muodossaan sijaitsi juuri näillä tienoin. Ravintolan päärakennuksen kivijalan jäännökset ovat vieläkin nähtävissä Choraeuksen lähteestä muutama kymmenen metriä itään, keskellä metsää, aikoinaan puistoa, jossa muutamia koristepuita ja pensaita villiintyneinä vieläkin kasvaa. Martagonliljat ovat pitäneet hyvin puolensa – ne ovat jopa siementäneet ja lisääntyneet siitäkin huolimatta, että niiden syvällä olevia sipuleita usein kaivetaan maasta. Mutta komeat, valkoiset ukonkellot ovat melkein kokonaan hävinneet. Viimeinen jasmiinipensas vietiin 1920-luvun lopulla. Martagonliljoja, tuota vanhanaikaista koristekasvia, joka yöllä levittää salaperäistä tuoksuaan, kasvaa muuallakin Ruissalossa, muun muassa Härkälän raunioilla. Turussa sitä näkee paljon juuri Ruissalosta tuotuna pihoilla. Luostarinmäessä sitä kasvaa myös ainakin yhdellä pihalla. Muuten tämä koristekasvi on jäänyt vallan unohduksiin. Muinoin sitä viljeltiin paitsi koristekasvina, myös lääkekasvina: siitä valmistettiin ihotautilääkettä. Olen jostakin kuullut sen nimenä käytetyn myös luostarililjaa.

Toivottavaa olisi, että Turun kaupunki antaisi pitää lähteen puhtaana ihmisten sinne heittämästä törystä. Se ei liene ylivoimainen tehtävä. Lähteen välittömässä läheisyydessä on rauhoitettu alue, Lounais-Suomalainen lehtometsä lehmuksineen ja tammineen sekä rehevine alakasvullisuuksineen neitseellisenä, sellaisena kuin ruissalolainen metsä kasvaa ilman ihmisen vaikutusta ja leimauskirvestä... tai oikeammin, sellainen sen pitäisi olla. Nyt sinne suunnistautuvat retkeilijät ja kukkien poimijat paikan sijainnista johtuen suurin joukoin. Ruissalossa ei ole myöskään poliisia, ei mitään uhkaa ns. ”petopojille”, jotka keväisin ja alkukesästä koluavat kaikki kolotammet, joihin suinkin vain pääsee. Mitään aitaa ei tarvita, sillä vastatakseen tarkoitustaan sen olisi oltava korkea, nivottu piikkilanka-aioa, sellainen kuin Lontoon Hyde Parkin luonnonsuojelualueen aita, josta ei kuvaannollisesti sanoen kissakaan mene lävitse. Jos olisi jonkinlainen poliisiuhka olemassa, eivät lähihuvilojen asukkaat myöskään veisi sieltä pois kaatuneiden puiden runkoja niin hanakasti kuin nyt. Tämä alue ei nykyään poikkea muusta Ruissalosta paljoakaan. Saarelle olisi saatava vielä toinenkin luonnonsuojelusalue, ja sellaiseksi sopisi mainiosti nykyisen luonnonsuojelusalueen lounaispuolella oleva alava, rantaan asti ulottuva metsä; se on tyypillistä Ruissaloa.

sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Silian-seikkailu XVIII


Itse tarinoitu ja kuvitettu, lyhyt kertomus Pentti Viherluodon käsialaa. Itse sidottu vihkonen nähtävästi vuodelta 1927.


Punainen jälki (Silian-seikkailu XVIII)

Eräänä myrskyisenä syysiltana Silianluolan nostosillan luona – Kormon lähtee ratsain Tiirtiumtravilliin.
Kuoleman lähteen kohdalla hän näkee maassa punaisia täpliä, jotka hän pimeässäkin erottaa veripilkuiksi.

Kormon ei malta olla seuraamatta jälkiä.
Jäljet päättyvät Pääkallovuorelle, jossa hän näkee edestakaisin liikkuvia valoja. Heti arvaa hän siellä olevan daidonien Verijuhlat.

Kormon kohottaa jousensa ja ampuu.

Tästä on seurauksena oikea nuolisade daidonien puolelta.

...
Ja Kormon putoaa alas kummulta kaksi nuolta rinnassa.

...
Daidonit sitovat hänet ja laittavat haavan hänen vasempaan ranteeseensa...


...
Veren tippuessa hänen ranteestaan kantoivat daidonit hänet Pääkallovuorelle.

...
Veri olisi juossut aivan kuivilleen, elleivät silianit olisi viime hetkessä saapuneet.

Culusjan(?) sitoo Kormonin haavan.

Loppu.

torstai 29. maaliskuuta 2012

Johdantoja Buansljuangin seikkailuihin


Pentti Viherluoto kertoo muistelmateoksessaan "Puhelinlankojen aikaan" kesistä Ruissalossa ja metsän siimekseen rakennetussa majassa, Metsolassa: "Metsolassa me toverukset olimme siliaaneja ja meillä oli oma kieli: mongaler. Sama sana merkitsi Metsolaa. Leikkeihimme kuului juttutuokioita ja kertomuksia. Yksi vuorollaan luki, toiset kuuntelivat. Kun kertomukset loppuivat, Aimo-veli keksi uusia. Me pidimme niistä niin paljon että hän kirjoitti vielä paljon lisää. Me piirsimme myös sarjakuvia, joista koottiin vihkoja. Oli Tarzan-sarjoja, Hölmöläis-sarjoja ja avaruussarjoja. Niitä lainattiin ja luettiin toveripiirissä ahkerasti." 

Näitä kuvitettuja vihkoja on säästynyt kymmenittäin. Useimmat ovat talvisodan pommitusten jäljiltä reunoista palaneita. Monissa vihkojen tarinoissa - samoin kuin muutamissa säästyneissä käsikirjoituksissa -  seikkailee henkilö nimeltä Buansljuang. Hahmon syntymisestä Pentti on muistellut näin: "Holger, kapteeni Eklundin sukulainen, leikki kaiket kesät kanssamme. Leikkikielellämme silianiksi hänen nimensä oli Buansljuang, lyhyemmin vain Buan, ja hän oli Susimetsän linnan hovinarri, josta veljeni kirjoitti lukemattomia kertomuksia."

Alla on luettavissa kolme Aimo Viherluodon kirjoittamaa versiota esipuheeksi Buansljuangin seikkailuihin.  

- - -

"Tämä seikkailujuttu on omistettu – sydämellisin terveisin Roopelta ja kaikilta muilta Susimetsäläisiltä – niille pojille, jotka pitävät oikein huimista seikkailuista.
Timo Haukkala 24.XII.1930"

***

"Paitsi vähäistä romantisointia olen kirjoittanut nämä tarinat täysin totuudenmukaisesti itse sankarilta, Buansljuangilta, Susimetsän Linnan Hovinarrilta kuulemieni kertomusten perusteella.
Syksyllä vuonna 1930 olin vieraana Susimetsän Linnassa. Aina illalla, sen jälkeen kun hyvät yöt oli toivotettu, minä kirjoitin huoneessani tätä seikkailujuttua muistiin. Se on tässä sellaisenaan kuin sen silloin tein. Palattuani Susimetsästä joulun aaton aattona annoin kohta kiihkeästi odottavien ystävieni lukea Buansljuangin uusista elämyksistä. Sen jälkeen käsikirjoitusta on selaillut monen moni jännityksestä väristen ... ja toisinaan naurun kyyneleet näköä haitaten.
Huom! Kaikki kunnia näistä jännityksen ja hyvänolon hetkistä Buansljuangille!
Käsikirjoitus pelastui sotatalvena 1939 tulipalosta kuin ihmeen kautta, mutta alkuosa oli kadonnut. Siitä on jäljellä vain kaksi kuvapiirrosta. Alkutapahtumat on tässä kuitenkin myös lyhyesti kerrottu, joten mitään ei puutu."

***

"14.III.42
Kaikki Buansljuangin seikkailut olisi syytä kirjoittaa muistiin, mutta siitä tulisi ylivoimainen työ. Ne jutut, jotka vuosien kuluessa olen kuullut hänen itsensä kertovan Susimetsän Linnan takkahuoneessa ovat monet sitäpaitsi jo minulta unohtuneet niin, etten muista tarinaa kokonaisuudessaan, vaan jonkun hauskan kommelluksen sieltä, toisen täältä.
Yritän nyt kuitenkin kertoa teille jotain niistä seikkailuista, jotka ovat jääneet aikanaan kertomatta.
(Minun ei tarvinne huomauttaa, että kaikki, mitä puhun, on totta.) Jos jokin seikka joskus vaikuttaa uskomattomalta, on muistettava se, että erikoiselle herrasmiehelle tapahtuu aina erikoisia asioita. Sehän on ilman muuta selvä! Ja Buansljuang ei ole mikään tavallinen ihminen. Nimikin jo sen ilmaisee...
Minulla on kunnia lukea Buansljuang parhaimpiin ystäviini.
(Kauan ei kestä, ennenkuin taas matkustan Susimetsään kuuntelemaan uusia tarinoita. Mutta siihen mennessä ... kerrotaan vanhoja.)"