tiistai 7. huhtikuuta 2015

Makupaloja Pentti Viherluoto 100 vuotta -näyttelystä


Turun pääkirjaston aulassa maaliskuun ajan esillä ollut näyttely kokosi yhteen Pentti Viherluodon monipuolista luovaa tuotantoa. Kiehtovimpia lienevät ikivihreiden klassikkokappaleiden käsikirjoitukset - alla muun muassa Aamu Airistolla ja Punaiset lehdet.


Punaiset lehdet sisältää myös viestin Toivo Kärjelle:

"Muusikko Toivo Kärki! Pyydän Teitä ystävällisesti sovittamaan tämän tangon orkesterille (3 viulua, 2 klarinettia, harmonikka ja täysi rytmi). Mutta älkää lähettäkö sovitusta tänne, sillä tulen hakemaan sen luotanne..."

Nähtävillä oli myös valokuvia yhtyeistä ja soittokavereista. Sellaista kotialbumia ei Viherluodoilla olekaan, jossa ei olisi kuvaa spontaanista musiikki-iloitteluista ystävien kesken, olipa vuosikymmen mikä tahansa.


Pentti Viherluodon yhtye suosittautuu - Monipuolinen ohjelmisto. Tanssi- ja viihdemusiikkia, vanhaa ja uutta! Kokoonpano: Hanuri - Antero Hellström. Klarinetti - Eino Nertvala. Basso, (laulu) -Pentti Aro. Kitara, (laulu) - Pentti Viherluoto. Puhelimet: 22821 ja 26757



Iloiset soittoniekat. Lokakuu 1949.

Nähtävillä oli myös nuottijulkaisuja koko vitriinin mitalla. Alla turkulaisen Soitin Laineen julkaisema nuottivihko valssista Meriltä palannut (säv. Pentti Viherluoto, san. Harry Etelä. Pianolle sovittanut Toivo Kärki, svensk text Thure Wahlroos). Ihastuttava kansi kuvituksineen on, kuten tavallista, Pentin käsialaa.





tiistai 31. maaliskuuta 2015

Pentti Viherluoto 100 vuotta

Tänä vuonna on tullut kuluneeksi sata vuotta Pentti Viherluodon syntymästä. Juhlavuoden kunniaksi Turun pääkirjaston aulassa on ollut maaliskuun ajan nähtävillä laaja, arkistomateriaalista koottu näyttely.


Metrien pituiseessa vitriinissä on ollut esillä valokuvia, nuottikäsikirjoituksia, lehtiartikkeleita, piirroksia, kuvituksia, ad libriksiä, nuottijulkaisuja, äänilevyjä, ansiomerkkejä ja -viirejä, maalauksia, pari soitintakin: espanjalaiseksi nimitetty kitara sekä mandoliini.









Näyttelyn esittelyteksti kuuluu seuraavasti:

"Turun pääkirjaston Aula 3.3. – 31.3. Pentti Viherluoto – 100 vuotta syntymästä. Vuonna 1915 syntyneitä ansioituneita viihdetaiteilijoita ovat Olavi Virta, Toivo Kärki, Tapio Rautavaara sekä kansainväliset tähdet Billy Holiday, Edith Piaf ja Frank Sinatra. Satavuotisiaan juhlivien joukkoon kuuluu myös turkulainen Pentti Viherluoto (9.11.1915 – 19.11 2004). Hänen dramaattiseen ja kiehtovaan elämäntarinaansa voi tutustua näyttelyssä, jossa on esillä nuottimateriaalia, kuvia, tekstejä ja esineitä lähes sadan vuoden varrelta. Samalla voi tutustua myös Pentin Aimo-veljen (alias Timo Haukkala, Harry Etelä, Elmo Tero) töihin."

Näyttely on ollut kiehtova leikkaus läpi 1900-luvun vuosikymmenten ja entisajan Turun. Samalla se on esitellyt vasta jäävuoren huippua kaikesta arkistomateriaalista ja mielenkiintoisista tarinoista.


Kuvan valokuvassa veljekset, vasemmalla Pentti sotamiehen puvussaan ja oikealla Aimo, nauttimassa auringon lämmöstä Ruissalossa. Vieressä on kenttäpostia Aimolta Pentille: "Tämä uusi tango 'Kaukainen ystäväni' on oikein harvinaisen kaunis. Eräs parhaistasi!"

Materiaalia oli koottu myös kolmelle sermille ja kolmeen erilliseen pöytävitriiniin. Etualalla näkyy pöytävitriiniin pystytetty Ruissalo-dioraama.



"Pilven takaa kuuhut kurkistaa, kun usva tammipuiston verhoaa..." (Kuutamon varjoja, 1949, san. A. Viherluoto, säv. P. Viherluoto)

torstai 11. heinäkuuta 2013

Radiolupa


Aimo Viherluodon radiolupa kideradiolle. Ruissalon kesäpaikassa ei ollut sähköä, joten langaton kidekone oli omiaan palvelemaan tiedon- ja musiikinjanoisia. Pienestä, vintille sijoitetusta kideradiosta kuunneltiin kuulokkeilla uutisia ahkerasti varsinkin sota-aikana.


maanantai 19. marraskuuta 2012

Timo Haukkala: Pistoolin voimalla

Aimo Viherluodon käsinkirjoitettu lännennovelli vuodelta 1929. Kansi samoin Aimon käsialaa. Paperikääreessä huomautus: "Kelpaa melkein tällaisenaan. Alkaa Robertin nyrkin puristuksesta, uusi nimi a--aan(?) lyhyt seloste rosvojen torrorista." Allaoleva ote tekstistä käsittää kaksi ensimmäistä sivua (yht. 47 s.).



"Hiljaisessa metsässä alkoi yhtäkkiä kuulua kovaa melskettä. Kuin ukkosen kumu lähestyi kymmenien ratsujen kavionkapse pitkin polkua. Risut räiskivät, oksat rytisi. Kuului miesten karkeita huutoja ja hevosten korskuntaa. Tuulispään nopeudella kiiti ratsujoukko ohi.
     Miehillä, jotka istuivat satulassa, oli kaikilla suuri pistooli vyöllä, liehuva viitta selässä ja päässä musta, leveälierinen hattu. Rosvoja...
      Tumma varjo vilahti ohi. Vilahti, vilahti, taas, taas, kunnes koko joukko vihurin vauhtia kiiti poispäin. Etenevä melske kaikui metsässä...

Robert Linnasalo istui suuressa nojatuolissa katsoen vakavasti Mattiin ja Tom Turjalaan.
     - Ne ovat olleet toimessa taas: Arpi-Joonas ja hänen joukkonsa.
     Vallitsi hetken hiljaisuus.
     - Kautta Lurjanin torahampaiden! sanoi Robert äkkiä, ja hänen silmänsä leimahtivat. - Sitten on ihme ellemme nyt lannista Viittaratsastajain kirottua sakkia!
     Hän kohotti nyrkkinsä etsien paikkaa mihin saisi iskeä sen, mutta lähellä ei ollut pöytää, eikä muutakaan sellaista, jonka kannen olisi voinut halkaista, siksi tyytyi hän puristamaan sitä ilmassa,
     Matti ja Tom Turjala liikahtivat. Robertin tarmo siirtyi aivankuin telepaattisesti heihin.
     Nopealla ja notkealla liikeellä, jotka olivat luonteenomaisia Robertille silloin, kun hän oli tullut "vaaralliseksi", ponnahti hän nojatuolista seisoalleen.
     - Pojat, pankaa kuntoon itsenne, lähdemme heti matkaan!
..."

tiistai 6. marraskuuta 2012

Satu lemmikistä, foxtrot

Nuottikäsikirjoitus "Satu lemmikistä" vuodelta 1932. Säv. Pentti Viherluoto, san. Harry Etelä.



Sanat löytyvät erillisestä tekstivihosta, jossa on kappaleen kohdalla myös merkinnät "Vuorisalo-sarja", "alkujaan Usko Hurmerinnan vihossa" sekä "13.1.1935".



Satu lemmikistä

Haave hauras, suloisin taas mieleheni kangastaa
kun syäntä armaan lemminkin sain öin ja päivin rakastaa
Viel aika tuo muistossain kuin eilen ollut ois
Oi jospa vielä majassain mun lemmikkini laulu sois

Käki kaukaa kaihoten siel kukkuu luona salomaan
Se meitä kutsui lumoten pois satumaita kulkemaan
ja tielle alle askelen kuin lunta leijui vaan:
sirotti tuomet kukkiaan ja sulotuoksut täytti maan

Satu armaan lemmikin ei koskaan unhoittua voi
Se haave hauras, suloisin niin monet onnenhetket loi
Nyt murhe sielun yllättää kun voisin unhoittaa
Niin hiljaa sortuu laulu tää ja silmänurkkaan kyynel jää

torstai 25. lokakuuta 2012

Aavetalo Ruissalossa

"Reportaasi" Turun Sanomissa 9.8.1947. Kirjoittajana todennäköisesti Aimo Viherluoto.

Aavetalo Ruissalossa.

Eräs seurue vieraili yöllä talossa, joka aamulla oli hävinnyt.

Kummituspaikalla vanhoja raunioita.


     "Onhan taivaan ja maan välillä paljon sellaista, jota ihminen ei käsitä", kirjoittaa muuan Augusti toimitukselle ja tämän yleispätevän väitteen jatkoksi hän pyytää tilaa lehdessä erään oudon kokemuksen selostukselle, lausuupa vielä toivomuksen, että se julkaistaisiin vakavan todentuntuisena, vaikka "itse suhtautuisittekin siihen mätäkuun uutisena".
     Niin, mätäkuulta juttu tosiaan väkevästi haiskahtaa ja vaikeata siihen on suhtautua vakavan todentuntuisesti, mutta reportteri yritti kuitenkin tosissaan "paneutua" juttuun, jopa niin huolellisesti, että matkusti varta vasten tapahtumapaikalle haastatellakseen aavetta ja mahdollisesti tehdäkseen tuttavuutta talonväen kanssa. Mutta älkäämme kiirehtikö tapahtumien edelle. Annamme ensin puheenvuoron Augustille, joka kertoo seuraavaa:

     "Äskettäin joutui eräs 3-henkinen, kävelyretkellä ollut seurue kokemaan Ruissalossa selvittämättömän tapauksen. Kello oli noin 22.30 mainittujen henkilöiden saapuessa Kuuvan suunnalta Choraeuksen lähteen luo. Taivas oli paksussa pilvessä ja vanhojen tammien alla oli jo aivan pimeää. He jäivät odottamaan linja-autoa lähteen luona oleville penkeille. Pian he huomasivat hämärää valoa pilkoittavan puitten välistä lähteestä läntiseen suuntaan. Valo tuli aivan läheltä, noin 30 metrin päässä olevan rakennuksen kahdesta ikkunasta. Koska oli alkanut sataa ja oikea rankkasade näytti uhkaavan, ja kun linja-auton tuloon oli vielä pitkälti aikaa, lähtivät he rakennusta kohden päästäkseen suojaan sateelta.
     "Rakennus oli tummaksi maalattu yksikerroksinen puutalo, jonka edustalla oli valkoisten, pyöreiden pylväiden kannattama parvekkeen katto ja joitakin köynnöskasveja. Talossa oli neljä henkeä, kaksi miestä, yksi nainen ja poika, jotka istuivat öljylampun valaisemassa huoneessa. He puhuivat keskenään ruotsia. He eivät kiinnittäneet huomiota vieraisiin, ainoastaan nainen mainitsi ohimennen heille jotain ukonilmasta. Toinen miehistä luki koko ajan ääneen jotain kirjaa. Hän näytti sairaalta ja hänellä oli kaulassa paksu, valkoinen huivi.
     "Seurue viipyi talossa noin kaksikymmentä minuuttia, jonka jälkeen he jatkoivat matkaa kaupunkia kohden. Myöhemmin huomasi seurueessa ollut nainen unohtaneensa käsilaukkunsa taloon. Hän meni sitä hakemaan seuraavana aamuna. Mutta suureksi hämmästyksekseen hän ei löytänytkään Choraeuksen lähteen luota minkäänlaista rakennusta. Hänen käsilaukkunsa löytyi sateen liottamana paikalta, missä näytti joskus olleen rakennuksen kivijalka.
     "Kuten melkein kaikki turkulaiset tietävät, ei Choraeuksen lähteen lähistöllä ole minkäänlaisia rakennuksia. Yöllinen vierailu tässä "aavetalossa", jonka valot näkyivät Choraeuksen lähteelle ja joka oli siitä korkeintaan 30 metrin päässä, vaikutti asianomaisista täysin luonnolliselta, lukuunottamatta kummallista, raskasta tunnelmaa, jonka he kaikki olivat tunteneet. Tämä mystillinen tapaus, jonka kertojiin täydellisesti voi luottaa, on herättänyt melkoista huomiota. Jos on turvauduttava "yliluonnolliseen" selitykseen - joka näyttää ainoalta mahdolliselta - on tässä tapahtunut jonkinlainen siirtyminen ajassa. Sitä tukee se seikka, että sillä paikalla missä kertojat yöllä olivat talossa, on todellakin kasvullisuuden peittämät rakennuksen rauniot."


     Siinä "kummituskertomus" koko laajuudessaan. Mielenkiintoa ja jännitystä siitä ei todellakaan puutu. Että vierailijoilla oli "kummallinen, raskas tunnelma", on ainoa reaaliseikka, jonka reportteri ymmärtäisi - paluu Pikku Pukista esim. klo 22.30 aikaan hauskassa seurassa saattaa perin helposti pystyttää jälkitunnelmana pienen talon Ruissalon siimekseen ja jopa harrastaa kielillä puhumista. Mutta, että seurue suhtautuu asiaansa vakavasti vielä jälkeenpäinkin, on vaikeasti tajuttava probleemi.
     Reportteri näki mainitulla paikalla tosiaan maatuneet rakennuksen rauniot pienellä kumpareella, jolla kasvoi puolikorkea tammi sekä erittäin monihaarainen pähkinäpensas. Kivijalkaa peitti siksi turvettuntu maa, ettei sen päällä ole ihan näinä vuosikymmeninä ollut taloa. Muuten kaunis paikka, jolla ei olisi ollenkaan hullumpaa omistaa pientä mökkiä. Mutta ei ollut iltahämärä eikä sade reportterin käydessä ensivierailulla, mikä ehkä selittää, että matkan tulos jäi niin perin proosalliseksi. Augustimme vakavan kirjeen johdosta toivomme kuitenkin, että kaikki ne, jotka rakastavat iltahämyä ja Ruissalon runollisia kävelyteitä, pysähtyvät Choraeuksen lähteen luona tutkimaan, ilmaantuuko sinne mahdollisesti jonakin toisenakin iltana talo asukkaineen ja öljylamppuineen. Emme kuitenkaan suosittele, että muut jättävät lompakkoaan tai käsilaukkuaan pantiksi, sillä kaikilla ei varmasti ole sitä onnea matkassa, että löytäisivät sen seuraavana aamuna edes sateen liottamana.

lauantai 14. heinäkuuta 2012

Luonnonsuojelua


Aimo ja Pentti Viherluoto olivat innokkaita luonnon ja varsinkin Ruissalon suojelijoita. Tämä Aimon käsikirjoitus Ruissalon luonnonsuojelualueesta on hauska sekoitus mielipidekirjoitusta ja kulttuurihistoriallista katsausta.

Eräs Turun historiallisista nähtävyyksistä on vanha Choraeuksen lähde Ruissalon satavuotiaitten tammien siimeksessä. Tosin se nykyään on kesäisin niin siivottomassa kunnossa, täynnä papereita ja muuta törkyä, että sitä tuskin kehtaa näytellä matkailijoille. Sen kiviin on hakattu latinankieliset sanat FONS CHORAEI PHOEBEI PERENNIS, jotka aikoinaan kullattuina loistelivat auringonpaisteessa... Choraeuksen alati virtaava lähde. Runoilija Mikael Choraeuksen aikoina lähteestä luultavasti virtasi puro läheiselle Ruonaniitylle, jossa mesiangervot ja kurjenmiekat kukkivat ja merikaislat kahisivat Airistolta päin puhaltavassa tuulessa. Nykyaika on asentanut maantien alle putken, jonka läpi vesi virtaa lähteestä näkymättömänä Pikku Pukkiin johtavan tien ojaan.

Silloin kun Choraeus kirjoitti tämän lähteen reunalla eräät kauneimmista runoistaan – Ukonilma ja Jäähyväiset Ruissalolle – ei lähde muutenkaan ollut nykyisensä näköinen. Tiettävästi se on saanut kivireunansa silloin, kun Ruissaloon perustettiin Turun silloisen hienoston huvittelupaikka Allmänna Promenaden, Yleinen Käytävä, joka ensimmäisessä muodossaan sijaitsi juuri näillä tienoin. Ravintolan päärakennuksen kivijalan jäännökset ovat vieläkin nähtävissä Choraeuksen lähteestä muutama kymmenen metriä itään, keskellä metsää, aikoinaan puistoa, jossa muutamia koristepuita ja pensaita villiintyneinä vieläkin kasvaa. Martagonliljat ovat pitäneet hyvin puolensa – ne ovat jopa siementäneet ja lisääntyneet siitäkin huolimatta, että niiden syvällä olevia sipuleita usein kaivetaan maasta. Mutta komeat, valkoiset ukonkellot ovat melkein kokonaan hävinneet. Viimeinen jasmiinipensas vietiin 1920-luvun lopulla. Martagonliljoja, tuota vanhanaikaista koristekasvia, joka yöllä levittää salaperäistä tuoksuaan, kasvaa muuallakin Ruissalossa, muun muassa Härkälän raunioilla. Turussa sitä näkee paljon juuri Ruissalosta tuotuna pihoilla. Luostarinmäessä sitä kasvaa myös ainakin yhdellä pihalla. Muuten tämä koristekasvi on jäänyt vallan unohduksiin. Muinoin sitä viljeltiin paitsi koristekasvina, myös lääkekasvina: siitä valmistettiin ihotautilääkettä. Olen jostakin kuullut sen nimenä käytetyn myös luostarililjaa.

Toivottavaa olisi, että Turun kaupunki antaisi pitää lähteen puhtaana ihmisten sinne heittämästä törystä. Se ei liene ylivoimainen tehtävä. Lähteen välittömässä läheisyydessä on rauhoitettu alue, Lounais-Suomalainen lehtometsä lehmuksineen ja tammineen sekä rehevine alakasvullisuuksineen neitseellisenä, sellaisena kuin ruissalolainen metsä kasvaa ilman ihmisen vaikutusta ja leimauskirvestä... tai oikeammin, sellainen sen pitäisi olla. Nyt sinne suunnistautuvat retkeilijät ja kukkien poimijat paikan sijainnista johtuen suurin joukoin. Ruissalossa ei ole myöskään poliisia, ei mitään uhkaa ns. ”petopojille”, jotka keväisin ja alkukesästä koluavat kaikki kolotammet, joihin suinkin vain pääsee. Mitään aitaa ei tarvita, sillä vastatakseen tarkoitustaan sen olisi oltava korkea, nivottu piikkilanka-aioa, sellainen kuin Lontoon Hyde Parkin luonnonsuojelualueen aita, josta ei kuvaannollisesti sanoen kissakaan mene lävitse. Jos olisi jonkinlainen poliisiuhka olemassa, eivät lähihuvilojen asukkaat myöskään veisi sieltä pois kaatuneiden puiden runkoja niin hanakasti kuin nyt. Tämä alue ei nykyään poikkea muusta Ruissalosta paljoakaan. Saarelle olisi saatava vielä toinenkin luonnonsuojelusalue, ja sellaiseksi sopisi mainiosti nykyisen luonnonsuojelusalueen lounaispuolella oleva alava, rantaan asti ulottuva metsä; se on tyypillistä Ruissaloa.