2. Anna-Liisa.
Hl. Aallotar oli jättänyt Pitkän Kallen ja Jeppe Pelottoman
Mansikkasaaren somalle valkoiselle laiturille ja eteni nyt vettä
vaahdoksi kuohuttaen ja savutorvestaan mustaa savua tupruttaen pois.
Pitkä-Kalle pullisteli rintaansa ja poskiaan ja katsoi laskevaan aurinkoon.
”Katso, Jeppe, salapoliisi Pilvi!”
Hän seisoi siinä perin pitkänä ja komeana hattuineen, keppeineen, valkoisine hansikkaineen ja matkalaukkuineen.
Matkalaukun hän oli ottanut käteensä laivasta astuessaan –
hajamielisyydessä, joka oli johtunut kovasta riitelemisestä lippujen
tarkastajan kanssa.
Jeppe huomautti matkalaukusta hänelle.
”No inte de so kovanuuka”, Pitkä-Kalle arveli. ”Salapolisin ole ain
kapsekki. Ja nyt me mene ylös talossa! Kanta sine oppipoika, kapsekki.”
Hieno valkoinen huvila pilkotti rinnemetsän lehtevien vaahterain ja tammien takaa.
Hiekoitettu tie, jonka aina välillä katkaisivat kiviportaat, johti sinne.
Jasmiinipensaitten takaa he tulivat värikkäitä kukkia ja huumaava
tuoksua täynnä olevaan puutarhaan. Huvilan krassojen ympäröimällä
parvekkeella istui joitakin ihmisiä, jotka köynnöstävät kasvit estivät
näkymästä.
Pitkä-Kalle ja Jeppe Peloton lähtivät nousemaan portaita myöten sinne,
Pitkä-Kalle tietysti edellä ja Jeppe painavaa matkalaukkua retuttaen
perässä.
”Hyve ilta, hyve herrasveki! Eikö teme ole Tammisen huvila?”
Myöntävä vastaus kuului parvekkeelta.
Nyt he pääsivät ylös. Jeppe laski matkalaukun lattialle ja ryhtyi
pyyhkimään hikeä otsaltaan, ja sillä aikaa Pitkä-Kalle, kumarrellen
vimmatusti, kätteli hämmästyneitä naisia.
”Salapoliisi Pilvi – Kalle Oskari Pilvi”, hän hoki.
Siellä istui kaksi vanhempaa naista: lihava, ystävällisen näköinen rouva
ja laiha, silmälaseja käyttävä ikäneito – sekä kultatukkainen hyvin
kaunis tyttö ja pieni poikanen.
Jeppe katseli heitä tarkkaavana, kuten kuuluisan salapoliisin apulaisen
tuleekin ja teki johtopäätöksen: tuo lihava täti on rouva Tamminen, tuo
kaunis tyttö Anna-Liisa ja pikku poika hänen veljensä – ja ikäneito
varmaan on joku sukulainen.
Kaikki he katselivat nyt ympäriinsä ymmällä Pitkää Kallea.
”Mutta – mutta mitä – kuinka – ?” rouva Tamminen kysyi.
”Jaa, oi hullu, mine selittä. Mine aja taka yks suurrikollinen, varas ja
murhamies. Hen kulke valhenimellä ja ole teiden hyvä tekoystävä.”
Naiset katsahtivat toisiinsa.
”Juu. Ja mine varotta nyt teidet, Anna-Liisa, ankarasti, at ole kotona
huomena koko peive ja ele mene hiinaja laivassa. Se mies kun sine –
anteeksi, te – ole antanut rukkaset, meina nyt varasta sine ja vie
Affenamaahan. Ja just hen ole se rikollinen kun mine ole kyöräny ymperi
mailma.”
”Ah, herra Nummenkivikö?” Anna-Liisa huudahti.
”Voiko se olla totta? Kuka voisi hänestä uskoa sellaista? Niin rehdin näköinen mies!” ikäneito sanoi aivan kalpeana.
”Sonta mine sano! Hen ole konna ja rööväri, idiootti ja rantajetke!”
”minusta hän on aina ollutkin hirveän epämiellyttävä”, Anna-Liisa vastasi. ”Voi, millaisessa vaarassa olemme olleet!
”Niin”, pikkupoika vahvisti, ”hän on hirveän paha. Aina hän ajaa minut pois, kun hän tulee tervehtimään siskoa.”
Pitkä-Kalle kohotti oikean kätensä, pudottaen katosta värilyhdyn.
”Mutta – mine sano teille, ihmiset – ei puhuta enä koko asiasta. Olka
iha hilja! Mine yksin vaan tutki ja ajattele. Myöhempi mine anta
muutamat ehdottomat meereykset, kun piet otta huomio.”
”Näetkö nyt, äiti, mikä mies Nummenkivi todellisuudessa on”, Anna-Liisa
sanoi. ”Ja sinä ajattele, sinä pidit hänen puoltaan kun hän kosi!”
Rouva Tamminen oli aivan järkytetty kuulemistaan odottamattomista asioista. Nyt vasta hän näytti virkoovan.
”Juu, frouva, rosvo ja rööveri Nummenkivi ole, olka ihan varma. Men pian
hen istu rautojen velissä, olka ihan varam. Ja nyt, frouva – keske
jonkun neytte meille huone, mis me saa rupe asuma.”
”Aiotteko asua meillä?”
”Juu, oi hullu!”
”Oi, miten turvalliseksi tunnenkaan oloni!” ikäneito huudahti ja hymyili hurmaavasti Pitkälle Kallelle. ”Minä tulen näyttämään.”
”Vie heidät yläkertaan, siniseen kamariin”, rouva Tamminen sanoi.
”Me valikoitse itse, mike huone me asu! Teyty, katso, ota huomio
salapoliisillishauskaololoogiset ilmiöt ja korvakuunteluopilliset
seikat. Seura, sine oppipoika!”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti