Tänä vuonna on tullut kuluneeksi sata vuotta Pentti Viherluodon syntymästä. Juhlavuoden kunniaksi Turun pääkirjaston aulassa on ollut maaliskuun ajan nähtävillä laaja, arkistomateriaalista koottu näyttely.
Metrien pituiseessa vitriinissä on ollut esillä valokuvia, nuottikäsikirjoituksia, lehtiartikkeleita, piirroksia, kuvituksia, ad libriksiä, nuottijulkaisuja, äänilevyjä, ansiomerkkejä ja -viirejä, maalauksia, pari soitintakin: espanjalaiseksi nimitetty kitara sekä mandoliini.
Näyttelyn esittelyteksti kuuluu seuraavasti:
"Turun pääkirjaston Aula 3.3. – 31.3. Pentti Viherluoto – 100 vuotta syntymästä. Vuonna 1915 syntyneitä ansioituneita viihdetaiteilijoita ovat Olavi Virta, Toivo Kärki, Tapio Rautavaara sekä kansainväliset tähdet Billy Holiday, Edith Piaf ja Frank Sinatra. Satavuotisiaan juhlivien joukkoon kuuluu myös turkulainen Pentti Viherluoto (9.11.1915 – 19.11 2004). Hänen dramaattiseen ja kiehtovaan elämäntarinaansa voi tutustua näyttelyssä, jossa on esillä nuottimateriaalia, kuvia, tekstejä ja esineitä lähes sadan vuoden varrelta. Samalla voi tutustua myös Pentin Aimo-veljen (alias Timo Haukkala, Harry Etelä, Elmo Tero) töihin."
Näyttely on ollut kiehtova leikkaus läpi 1900-luvun vuosikymmenten ja entisajan Turun. Samalla se on esitellyt vasta jäävuoren huippua kaikesta arkistomateriaalista ja mielenkiintoisista tarinoista.
Kuvan valokuvassa veljekset, vasemmalla Pentti sotamiehen puvussaan ja oikealla Aimo, nauttimassa auringon lämmöstä Ruissalossa. Vieressä on kenttäpostia Aimolta Pentille: "Tämä uusi tango 'Kaukainen ystäväni' on oikein harvinaisen kaunis. Eräs parhaistasi!"
Materiaalia oli koottu myös kolmelle sermille ja kolmeen erilliseen pöytävitriiniin. Etualalla näkyy pöytävitriiniin pystytetty Ruissalo-dioraama.
"Pilven takaa kuuhut kurkistaa, kun usva tammipuiston verhoaa..." (Kuutamon varjoja, 1949, san. A. Viherluoto, säv. P. Viherluoto)
Helmiä legendaaristen turkulaisveljesten, säveltäjä Pentti Viherluodon (1915-2004) ja kirjailija Aimo Viherluodon (1911-1956) arkistoista ja arkistonhoitajan huomioita tutkimusmatkan varrelta.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste luonnos. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste luonnos. Näytä kaikki tekstit
tiistai 31. maaliskuuta 2015
tiistai 6. marraskuuta 2012
Satu lemmikistä, foxtrot
Nuottikäsikirjoitus "Satu lemmikistä" vuodelta 1932. Säv. Pentti Viherluoto, san. Harry Etelä.
Sanat löytyvät erillisestä tekstivihosta, jossa on kappaleen kohdalla myös merkinnät "Vuorisalo-sarja", "alkujaan Usko Hurmerinnan vihossa" sekä "13.1.1935".
Satu lemmikistä
Haave hauras, suloisin taas mieleheni kangastaa
kun syäntä armaan lemminkin sain öin ja päivin rakastaa
Viel aika tuo muistossain kuin eilen ollut ois
Oi jospa vielä majassain mun lemmikkini laulu sois
Käki kaukaa kaihoten siel kukkuu luona salomaan
Se meitä kutsui lumoten pois satumaita kulkemaan
ja tielle alle askelen kuin lunta leijui vaan:
sirotti tuomet kukkiaan ja sulotuoksut täytti maan
Satu armaan lemmikin ei koskaan unhoittua voi
Se haave hauras, suloisin niin monet onnenhetket loi
Nyt murhe sielun yllättää kun voisin unhoittaa
Niin hiljaa sortuu laulu tää ja silmänurkkaan kyynel jää
lauantai 14. heinäkuuta 2012
Luonnonsuojelua
Aimo ja Pentti Viherluoto olivat innokkaita luonnon ja varsinkin Ruissalon suojelijoita. Tämä Aimon käsikirjoitus Ruissalon luonnonsuojelualueesta on hauska sekoitus mielipidekirjoitusta ja kulttuurihistoriallista katsausta.
Eräs Turun historiallisista
nähtävyyksistä on vanha Choraeuksen lähde
Ruissalon satavuotiaitten tammien siimeksessä. Tosin se nykyään
on kesäisin niin siivottomassa kunnossa, täynnä
papereita ja muuta törkyä, että sitä tuskin
kehtaa näytellä matkailijoille. Sen kiviin on hakattu
latinankieliset sanat FONS CHORAEI PHOEBEI PERENNIS, jotka aikoinaan
kullattuina loistelivat auringonpaisteessa... Choraeuksen alati
virtaava lähde. Runoilija Mikael Choraeuksen aikoina
lähteestä luultavasti virtasi puro läheiselle
Ruonaniitylle, jossa mesiangervot ja kurjenmiekat kukkivat ja
merikaislat kahisivat Airistolta päin puhaltavassa tuulessa.
Nykyaika on asentanut maantien alle putken, jonka läpi vesi
virtaa lähteestä näkymättömänä
Pikku Pukkiin johtavan tien ojaan.
Silloin kun Choraeus kirjoitti tämän
lähteen reunalla eräät kauneimmista runoistaan –
Ukonilma ja Jäähyväiset Ruissalolle –
ei lähde muutenkaan ollut nykyisensä näköinen.
Tiettävästi se on saanut kivireunansa silloin, kun
Ruissaloon perustettiin Turun silloisen hienoston huvittelupaikka
Allmänna Promenaden, Yleinen Käytävä, joka
ensimmäisessä muodossaan sijaitsi juuri näillä
tienoin. Ravintolan päärakennuksen kivijalan jäännökset
ovat vieläkin nähtävissä Choraeuksen lähteestä
muutama kymmenen metriä itään, keskellä metsää,
aikoinaan puistoa, jossa muutamia koristepuita ja pensaita
villiintyneinä vieläkin kasvaa. Martagonliljat ovat
pitäneet hyvin puolensa – ne ovat jopa siementäneet ja
lisääntyneet siitäkin huolimatta, että niiden
syvällä olevia sipuleita usein kaivetaan maasta. Mutta
komeat, valkoiset ukonkellot ovat melkein kokonaan hävinneet.
Viimeinen jasmiinipensas vietiin 1920-luvun lopulla. Martagonliljoja,
tuota vanhanaikaista koristekasvia, joka yöllä levittää
salaperäistä tuoksuaan, kasvaa muuallakin Ruissalossa, muun
muassa Härkälän raunioilla. Turussa sitä näkee
paljon juuri Ruissalosta tuotuna pihoilla. Luostarinmäessä
sitä kasvaa myös ainakin yhdellä pihalla. Muuten tämä
koristekasvi on jäänyt vallan unohduksiin. Muinoin sitä
viljeltiin paitsi koristekasvina, myös lääkekasvina:
siitä valmistettiin ihotautilääkettä. Olen
jostakin kuullut sen nimenä käytetyn myös
luostarililjaa.
Toivottavaa olisi, että Turun
kaupunki antaisi pitää lähteen puhtaana ihmisten sinne
heittämästä törystä. Se ei liene
ylivoimainen tehtävä. Lähteen välittömässä
läheisyydessä on rauhoitettu alue, Lounais-Suomalainen
lehtometsä lehmuksineen ja tammineen sekä rehevine
alakasvullisuuksineen neitseellisenä, sellaisena kuin
ruissalolainen metsä kasvaa ilman ihmisen vaikutusta ja
leimauskirvestä... tai oikeammin, sellainen sen pitäisi
olla. Nyt sinne suunnistautuvat retkeilijät ja kukkien poimijat
paikan sijainnista johtuen suurin joukoin. Ruissalossa ei ole
myöskään poliisia, ei mitään uhkaa ns.
”petopojille”, jotka keväisin ja alkukesästä
koluavat kaikki kolotammet, joihin suinkin vain pääsee.
Mitään aitaa ei tarvita, sillä vastatakseen
tarkoitustaan sen olisi oltava korkea, nivottu piikkilanka-aioa,
sellainen kuin Lontoon Hyde Parkin luonnonsuojelualueen aita, josta
ei kuvaannollisesti sanoen kissakaan mene lävitse. Jos olisi
jonkinlainen poliisiuhka olemassa, eivät lähihuvilojen
asukkaat myöskään veisi sieltä pois kaatuneiden
puiden runkoja niin hanakasti kuin nyt. Tämä alue ei
nykyään poikkea muusta Ruissalosta paljoakaan. Saarelle
olisi saatava vielä toinenkin luonnonsuojelusalue, ja
sellaiseksi sopisi mainiosti nykyisen luonnonsuojelusalueen
lounaispuolella oleva alava, rantaan asti ulottuva metsä; se on
tyypillistä Ruissaloa.
torstai 29. maaliskuuta 2012
Johdantoja Buansljuangin seikkailuihin
Pentti Viherluoto kertoo muistelmateoksessaan "Puhelinlankojen aikaan" kesistä Ruissalossa ja metsän siimekseen rakennetussa majassa, Metsolassa: "Metsolassa me toverukset olimme siliaaneja ja meillä oli oma kieli: mongaler. Sama sana merkitsi Metsolaa. Leikkeihimme kuului juttutuokioita ja kertomuksia. Yksi vuorollaan luki, toiset kuuntelivat. Kun kertomukset loppuivat, Aimo-veli keksi uusia. Me pidimme niistä niin paljon että hän kirjoitti vielä paljon lisää. Me piirsimme myös sarjakuvia, joista koottiin vihkoja. Oli Tarzan-sarjoja, Hölmöläis-sarjoja ja avaruussarjoja. Niitä lainattiin ja luettiin toveripiirissä ahkerasti."
Näitä kuvitettuja vihkoja on säästynyt kymmenittäin. Useimmat ovat talvisodan pommitusten jäljiltä reunoista palaneita. Monissa vihkojen tarinoissa - samoin kuin muutamissa säästyneissä käsikirjoituksissa - seikkailee henkilö nimeltä Buansljuang. Hahmon syntymisestä Pentti on muistellut näin: "Holger, kapteeni Eklundin sukulainen, leikki kaiket kesät kanssamme. Leikkikielellämme silianiksi hänen nimensä oli Buansljuang, lyhyemmin vain Buan, ja hän oli Susimetsän linnan hovinarri, josta veljeni kirjoitti lukemattomia kertomuksia."
Alla on luettavissa kolme Aimo Viherluodon kirjoittamaa versiota esipuheeksi Buansljuangin seikkailuihin.
- - -
"Tämä
seikkailujuttu on omistettu – sydämellisin terveisin Roopelta
ja kaikilta muilta Susimetsäläisiltä – niille
pojille, jotka pitävät oikein huimista seikkailuista.
Timo Haukkala
24.XII.1930"
***
"Paitsi vähäistä
romantisointia olen kirjoittanut nämä tarinat täysin
totuudenmukaisesti itse sankarilta, Buansljuangilta, Susimetsän
Linnan Hovinarrilta kuulemieni kertomusten perusteella.
Syksyllä
vuonna 1930 olin vieraana Susimetsän Linnassa. Aina illalla, sen
jälkeen kun hyvät yöt oli toivotettu, minä
kirjoitin huoneessani tätä seikkailujuttua muistiin. Se on
tässä sellaisenaan kuin sen silloin tein. Palattuani
Susimetsästä joulun aaton aattona annoin kohta kiihkeästi
odottavien ystävieni lukea Buansljuangin uusista elämyksistä.
Sen jälkeen käsikirjoitusta on selaillut monen moni
jännityksestä väristen ... ja toisinaan naurun
kyyneleet näköä haitaten.
Huom! Kaikki kunnia
näistä jännityksen ja hyvänolon hetkistä
Buansljuangille!
Käsikirjoitus
pelastui sotatalvena 1939 tulipalosta kuin ihmeen kautta, mutta
alkuosa oli kadonnut. Siitä on jäljellä vain kaksi
kuvapiirrosta. Alkutapahtumat on tässä kuitenkin myös
lyhyesti kerrottu, joten mitään ei puutu."
***
"14.III.42
Kaikki
Buansljuangin seikkailut olisi syytä kirjoittaa muistiin, mutta
siitä tulisi ylivoimainen työ. Ne jutut, jotka vuosien
kuluessa olen kuullut hänen itsensä kertovan Susimetsän
Linnan takkahuoneessa ovat monet sitäpaitsi jo minulta
unohtuneet niin, etten muista tarinaa kokonaisuudessaan, vaan jonkun
hauskan kommelluksen sieltä, toisen täältä.
Yritän nyt
kuitenkin kertoa teille jotain niistä seikkailuista, jotka ovat
jääneet aikanaan kertomatta.
(Minun ei tarvinne
huomauttaa, että kaikki, mitä puhun, on totta.) Jos jokin
seikka joskus vaikuttaa uskomattomalta, on muistettava se, että
erikoiselle herrasmiehelle tapahtuu aina erikoisia asioita. Sehän
on ilman muuta selvä! Ja Buansljuang ei ole mikään
tavallinen ihminen. Nimikin jo sen ilmaisee...
Minulla on kunnia
lukea Buansljuang parhaimpiin ystäviini.
(Kauan ei kestä,
ennenkuin taas matkustan Susimetsään kuuntelemaan uusia
tarinoita. Mutta siihen mennessä ... kerrotaan vanhoja.)"
lauantai 17. maaliskuuta 2012
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)




