Pentti Viherluoto 100 vuotta

Tänä vuonna on tullut kuluneeksi sata vuotta Pentti Viherluodon syntymästä. Juhlavuoden kunniaksi Turun pääkirjaston aulassa on ollut maaliskuun ajan nähtävillä laaja, arkistomateriaalista koottu näyttely.

Metrien pituiseessa vitriinissä on ollut esillä valokuvia, nuottikäsikirjoituksia, lehtiartikkeleita, piirroksia, kuvituksia, ad libriksiä, nuottijulkaisuja, äänilevyjä, ansiomerkkejä ja -viirejä, maalauksia, pari soitintakin: espanjalaiseksi nimitetty kitara sekä mandoliini.

Näyttelyn esittelyteksti kuuluu seuraavasti:

"Turun pääkirjaston Aula 3.3. – 31.3. Pentti Viherluoto – 100 vuotta syntymästä. Vuonna 1915 syntyneitä ansioituneita viihdetaiteilijoita ovat Olavi Virta, Toivo Kärki, Tapio Rautavaara sekä kansainväliset tähdet Billy Holiday, Edith Piaf ja Frank Sinatra. Satavuotisiaan juhlivien joukkoon kuuluu myös turkulainen Pentti Viherluoto (9.11.1915 – 19.11 2004). Hänen dramaattiseen ja kiehtovaan elämäntarinaansa voi tutustua näyttelyssä, jossa on esillä nuottimateriaalia, kuvia, tekstejä ja esineitä lähes sadan vuoden varrelta. Samalla voi tutustua myös Pentin Aimo-veljen (alias Timo Haukkala, Harry Etelä, Elmo Tero) töihin."

Näyttely on ollut kiehtova leikkaus läpi 1900-luvun vuosikymmenten ja entisajan Turun. Samalla se on esitellyt vasta jäävuoren huippua kaikesta arkistomateriaalista ja mielenkiintoisista tarinoista.

Kuvan valokuvassa veljekset, vasemmalla Pentti sotamiehen puvussaan ja oikealla Aimo, nauttimassa auringon lämmöstä Ruissalossa. Vieressä on kenttäpostia Aimolta Pentille: "Tämä uusi tango 'Kaukainen ystäväni' on oikein harvinaisen kaunis. Eräs parhaistasi!"

Materiaalia oli koottu myös kolmelle sermille ja kolmeen erilliseen pöytävitriiniin. Etualalla näkyy pöytävitriiniin pystytetty Ruissalo-dioraama.

"Pilven takaa kuuhut kurkistaa, kun usva tammipuiston verhoaa..." (Kuutamon varjoja, 1949, san. A. Viherluoto, säv. P. Viherluoto)

Luonnonsuojelua

Aimo ja Pentti Viherluoto olivat innokkaita luonnon ja varsinkin Ruissalon suojelijoita. Tämä Aimon käsikirjoitus Ruissalon luonnonsuojelualueesta on hauska sekoitus mielipidekirjoitusta ja kulttuurihistoriallista katsausta.

Eräs Turun historiallisista nähtävyyksistä on vanha Choraeuksen lähde Ruissalon satavuotiaitten tammien siimeksessä. Tosin se nykyään on kesäisin niin siivottomassa kunnossa, täynnä papereita ja muuta törkyä, että sitä tuskin kehtaa näytellä matkailijoille. Sen kiviin on hakattu latinankieliset sanat FONS CHORAEI PHOEBEI PERENNIS, jotka aikoinaan kullattuina loistelivat auringonpaisteessa... Choraeuksen alati virtaava lähde. Runoilija Mikael Choraeuksen aikoina lähteestä luultavasti virtasi puro läheiselle Ruonaniitylle, jossa mesiangervot ja kurjenmiekat kukkivat ja merikaislat kahisivat Airistolta päin puhaltavassa tuulessa. Nykyaika on asentanut maantien alle putken, jonka läpi vesi virtaa lähteestä näkymättömänä Pikku Pukkiin johtavan tien ojaan.

Silloin kun Choraeus kirjoitti tämän lähteen reunalla eräät kauneimmista runoistaan – Ukonilma ja Jäähyväiset Ruissalolle – ei lähde muutenkaan ollut nykyisensä näköinen. Tiettävästi se on saanut kivireunansa silloin, kun Ruissaloon perustettiin Turun silloisen hienoston huvittelupaikka Allmänna Promenaden, Yleinen Käytävä, joka ensimmäisessä muodossaan sijaitsi juuri näillä tienoin. Ravintolan päärakennuksen kivijalan jäännökset ovat vieläkin nähtävissä Choraeuksen lähteestä muutama kymmenen metriä itään, keskellä metsää, aikoinaan puistoa, jossa muutamia koristepuita ja pensaita villiintyneinä vieläkin kasvaa. Martagonliljat ovat pitäneet hyvin puolensa – ne ovat jopa siementäneet ja lisääntyneet siitäkin huolimatta, että niiden syvällä olevia sipuleita usein kaivetaan maasta. Mutta komeat, valkoiset ukonkellot ovat melkein kokonaan hävinneet. Viimeinen jasmiinipensas vietiin 1920-luvun lopulla. Martagonliljoja, tuota vanhanaikaista koristekasvia, joka yöllä levittää salaperäistä tuoksuaan, kasvaa muuallakin Ruissalossa, muun muassa Härkälän raunioilla. Turussa sitä näkee paljon juuri Ruissalosta tuotuna pihoilla. Luostarinmäessä sitä kasvaa myös ainakin yhdellä pihalla. Muuten tämä koristekasvi on jäänyt vallan unohduksiin. Muinoin sitä viljeltiin paitsi koristekasvina, myös lääkekasvina: siitä valmistettiin ihotautilääkettä. Olen jostakin kuullut sen nimenä käytetyn myös luostarililjaa.

Toivottavaa olisi, että Turun kaupunki antaisi pitää lähteen puhtaana ihmisten sinne heittämästä törystä. Se ei liene ylivoimainen tehtävä. Lähteen välittömässä läheisyydessä on rauhoitettu alue, Lounais-Suomalainen lehtometsä lehmuksineen ja tammineen sekä rehevine alakasvullisuuksineen neitseellisenä, sellaisena kuin ruissalolainen metsä kasvaa ilman ihmisen vaikutusta ja leimauskirvestä... tai oikeammin, sellainen sen pitäisi olla. Nyt sinne suunnistautuvat retkeilijät ja kukkien poimijat paikan sijainnista johtuen suurin joukoin. Ruissalossa ei ole myöskään poliisia, ei mitään uhkaa ns. ”petopojille”, jotka keväisin ja alkukesästä koluavat kaikki kolotammet, joihin suinkin vain pääsee. Mitään aitaa ei tarvita, sillä vastatakseen tarkoitustaan sen olisi oltava korkea, nivottu piikkilanka-aioa, sellainen kuin Lontoon Hyde Parkin luonnonsuojelualueen aita, josta ei kuvaannollisesti sanoen kissakaan mene lävitse. Jos olisi jonkinlainen poliisiuhka olemassa, eivät lähihuvilojen asukkaat myöskään veisi sieltä pois kaatuneiden puiden runkoja niin hanakasti kuin nyt. Tämä alue ei nykyään poikkea muusta Ruissalosta paljoakaan. Saarelle olisi saatava vielä toinenkin luonnonsuojelusalue, ja sellaiseksi sopisi mainiosti nykyisen luonnonsuojelusalueen lounaispuolella oleva alava, rantaan asti ulottuva metsä; se on tyypillistä Ruissaloa.